Ennen kuin tekstiä voi syntyä sanaakaan, on korvakorut pyöräytettävä ympäri ainakin kerran. Niissä on jotain erikoista. Ne synnyttävät ajatuksia, ideovat tämänkin tekstin. Oikea käsi aloittaa aina oikeasta korvasta. Tasapuolisuuden nimissä se käy vierailulla myös vasemmalla. Kun molemmat puolet on kerran hoidettu, voin aloittaa lukkojen naksuttelun, löystämisen ja kiristämisen.

Idean saapuessa oikea käteni takertuu kynään ja antaa vasemmalle vuoron leikkiä. Oikean ollessa vauhdissa, vasen pysyy vain nojatukena, mutta pienillä tauoilla sekin korvis kiertyy. Jos ajatus katkeaa kunnolla, tapahtuu vaihto oikealle. Kovan ideapuutteen aikana saatan istuskella pitkänkin aikaa kyynärpäihini nojaten, korvisten leikkiessä soittorasiaa tai karusellia.

Huomasin korujen mahdin vasta tänään, mutta tiedän hyväksikäyttäneeni sitä aiemminkin. Varmaankin siitä lähtien, kun totesin, etten pidäkään korviksista. En kuitenkan ikinä uskaltanut jättää reikiä umpeutumaan, sillä pelkäsin katuvani sitä. Siksi pidänkin mahdollisimman huomaamattomista koruista. Vihaan kaikenlaisia roikkuvia korviksia ja ylimääräisiä härpäkkeitä. Silti minusta tuntuu alastomalta ilman mitään. Ehkä syy löytyikin tässä. Samalla kun riisun korvikset, riisun itseltäni myls parhaat idealähteeni.

Otsikko Disneyn kappaleesta There's a party here in Agrabah (Aladdin).