Kovanen tasapainoilee tuolilla. Yrittää nojata mahdollisimman taakse nähdäkseen, ovatko kuvat seinällä suorassa. Nipistää neulat paikoilleen ja aloittaa alastulon. Hän taiteilee ensin itsensä toisin päin, ottaa hameesta kiinni ja loikkaa. Varmistuttuaan turvallisuudestaan, hän ottaa uuden kuvan ja mittailee katseellaan seinää. Tuohon. Kun feenikslintu on saatu kiinni, vaihtaa Kovanen seinää. Takaseinä saa nyt kaverikseen ritareita ja peikkoja, sekä vanhan laivan. Opettaja kävelee kauemmas ja mutristaa kasvonsa. Ei hyvä. Korjauksen jälkeen ilme on välttävä ja seinä saa kelvata sellaisenaan.

Kun Kovanen lähtee hakemaan lisää nastoja, Heini vie hänelle tekstin. Opettaja syventyy lukemaan sitä. Kirjoittaa välillä pienen kommentin ilmeenkään värähtämättä. Yhtäkkiä pää pomppaa pystyyn ja ilo leviää kasvoille. Innostuneet kädet viittovat Heiniä luokseen. Hyvää työtä.

Sitten Kovanen jatkaa taas julisteidensa kiinnittämistä.

Edessäni istuva Liisa kirjoittaa kovaan tahtiin. Välillä hän pysähtyy miettimään ja sitten kynä taas liitääkin jo paperilla kuin sadan metrin aitajuoksija.

Silja ja Sini kuiskivat. Sitten hekin vetäytyvät omiin töihinsä. Heini kirjoittaa jo toista juttuaan ja Venlalla on kohta sivun verran tekstiä. Elisa tuijottaa ikkunasta ulos. En näe lukea Ainon pientä ja sievää tekstiä, mutta ei minun tarvitsekaan.

Takarivissäkin kirjoitetaan ahkerasti, samoin poikien nurkkauksessa. Kaikilla näyttää olevan ideoita ja heillä on kiire saada ne paperille. Miksei minullakin? Minähän vain seuraan muita ja raportoin, mitä he tekevät.

Otsikko Yhdysvaltalaisesta I Spy -leikistä.