Virallisesti se on urheiluvälinevarasto, mutta tutuille pyöräkellari. Sen ovi on maalattu lumihuurua muistuttavalla maalilla, jonka tarkoituksena on pitää salaisuudet piilossa tuntemattomien katseilta. Sisälle pääsee vain taloyhtiön väki, kukin omalla kotiavaimellaan.

   Oven avatessa tuttu, ummehtuneen hiekkainen tuoksu hiipii ulos rauhoittavasti. Jotta ovi pysyisi auki, on vielä hetki tapeltava ulkona olevan hakasen kanssa. Hyvinä päivinä pelkkä oven vetäminen rivakasti auki saa hakasen tipahtamaan omalle paikalleen. Liian kylmällä temppu ei kuitenkaan onnistu. Ei myöskään silloin, jos edellinen käyttäjä on huolimattomasti jättänyt kolmion jo valmiiksi roikkumaan oven kylkeä vasten. Tällöin se täytyy nostaa ja asettaa nätisti paikalleen.

   Kun ovi lopulta pysyy kiltisti, on aikaa kunnolla sisäistää mitä sen takaa löytyykään. Keskilattian valtaavat tietysti pyörät, joita on niin paljon että osa on jouduttu ripustamaan takaseinälle roikkumaan. Niitä tuskin on käytetty sitten vuoden 1994, jolloin ne varastoon on alunperin kannettu. Aktiivisessa käytössä pyöristä on vain alle kymmenen, niistäkin ainoana jokapäiväinen kulkupeli on eräs punainen 2000-luvun yksilö.

   Oikeanpuoleisen seinän suksien viimeinen myyntipäivä lienee 90-luvun puolella, joidenkin jopa sitä ennemmin. Suurinta osaa ei ole edes vilkaistu, saati käytetty vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kokoonpanossa on tuskin tapahtunut sen suurempia muutoksia kuin että kierrätykseen on lähtenyt yksi pari lastensuksia. Niiden tilalle on myöhemmin ostettu pidemmät, jotka kuitenkin ovat jo liian lyhyet. Mutta ilmaston lämmetessä sillä tuskin on väliä.

   Nurkissa istuvat pulkat lähenevät myös parasta ennen –päiväänsä. Niiden värikkäissä syleissä on laskettu monet hauskat mäet. Kuitenkin samalla kun entiset käyttäjät lähestyvät aikuisuutta, myös pulkkien eläkeikä vaanii. Ne tuskin kestävät enää seuraavalle sukupolvelle.

   Vaikka suurin osa kellarin asukeista on vanhentunutta, yhä suuren suosion saavat pyöränpumput. Niitä ilman ei selvittäisi. Tai ainakaan sitä yhtä, jossa lukee asunnon A5 omistajan sukunimi, sekä teksti ”saa lainata”. Se on kuulemma paras ja sitä saa käyttää. Niinpä se iloisesti puhkii ilmaa niihin pyöriin, jotka edes joskus pääsevät liikenteeseen..

   Muuta tavaraa ei sisällä oikeastaan ole, vain harja ja rikkalapio, sekä B6:ssa asuvan herran vanha rollaattori, joka myös viettää rauhallisia eläkepäiviä betonisessa nurkassaan omistajan selvitessä nykyisin ilman vanhan ystävän tukea.

   Poistuttaessa pyöräkellarista on muistettava sammuttaa valo. Katkaisimen ääni on niin herkullinen, että sitä voisi kuunnella vaikka koko päivän. Arkisemmat asiat painavat kuitenkin päälle ja oven sulkeutuessa naksaus jää piiloon kuten muutkin kellarin lämpimät, tuoksuvat salaisuudet.

Otsikko Vanessa Carltonin White Houses -kappaleesta. Pari lausetta tuli mieleen viimeksi kun kävin pyöräkellarissa ja siitä sitten syntyi koko teksti, vaikka parempi olisikin ollut ehkä lyhyempänä.